Hinta 15,90 €
Roosa on monikäyttöinen ompelukaava, josta löytyy erilaisia variaatioita lasten mekkoihin ja paitoihin. Kaavalla ompelet niin röyhelömekot kuin -paidatkin. Mekot ja paidat voi tehdä frilloilla tai ilman.
Kaava soveltuu hyvin joustamattomille materiaaleille ja siksi pääntievaihtoehtoja on useita ja miehusta on hieman väljä. Mekot ja paidat voi kuitenkin valmistaa myös joustavista materiaaleista – kuten trikoosta ja joustavasta collegesta. Joustavalla kankaalla ommellessa pääntien voi valmistaa suljettuna. Ohjeissa on myös neuvottu miten miehustan voi muokata hieman istuvammaksi.
Avattavan pääntien kiinnityksen voi toteuttaa nappilenkillä, nappilistalla tai rusetilla. Pääntien reunan voi viimeistellä kaitaleella, alavaralla tai kaksinkertaisella yläosalla.
Mekkoihin on kaksi erilaista miehustavaihtoehtoa. Miehustan poikkileikkauksen voi tehdä joko vyötärön kohdalle tai rinnan päälle. Mekot on mahdollista ommella joko yksin-, kaksin-, tai kolminkertaisella helmakappaleella. Mekot ovat polvipituisia, eli helma jää hieman polven yläpuolelle. Peplumpaitakin on mahdollista toteuttaa mekkokaavalla.
Mekkojen lisäksi kaavoilla ja ohjeilla voi valmistaa myös frillapaidan, nappipaidan tai vaikkapa yksinkertaisen trikoo-/collegepaidan.
Kaavassa on kaksi hihavaihtoehtoa – tavallinen hiha ja puhvihiha. Molemmat hihat voi tehdä lyhyenä tai pitkänä. Mekkoihin on mahdollista valmistaa myös frillahihat tai miehustan voi tehdä hihattomana. Puhvihihan hihansuun voi viimeistellä joko kuminauhakujalla, rypytyslangalla tai kaitaleella.
Kaavoilla ja ohjeilla on mahdollista valmistaa myös kastemekko ja yöpaita.
Kaavassa on koot 56, 62, 68, 74, 80, 86, 92, 98, 104, 110, 116, 122, 128, 134, 140, 146 ja 152.
Ohjeet eivät sisällä kangasmenekkiä, koska erilaisia variaatioita on monia kymmeniä. Ohjeissa on kuitenkin annettu vinkkejä kappaleiden asetteluun kankaalle.
Roosa-kaava sopii parhaiten jo hieman kokemusta omaavalle ompelijalle.
Roosan kanssa samisteluun sopii naisten Lemmikki-kaava!
Kaavat ovat isolla paperisella kaava-arkilla ja mukaan tulee myös A4-tulosteilla oleva työohje.
Kaavat on tarkoitettu yksityiskäyttöön. Kaavoilla ei saa valmistaa myyntiin ilman myyntilisenssiä. Kaavoja ei saa kopioida eikä luovuttaa kolmansille osapuolille.
Verkkokauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Mimmila Made -verkkokaupan yleiset ehdot.
Kun tilauksesi on vastaanotettu, lähetetään sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistus, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä. Säästä tilausvahvistus, mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Ladattavat PDF-tuotteet löytyvät linkkeinä tilausvahvistukselta.
Kauppiaaseen eli Johannaan saat yhteyden: mimmilamade(at)gmail.com
Digitaaliset tuotteet, eli PDF-kaavat ja -ohjeet sekä myyntilisenssit toimitetaan automaattisesti tiedostona heti onnistuneen maksusuorituksen jälkeen antamaasi sähköpostiosoitteeseen, joten tarkastathan tilauksen yhteydessä, että sähköpostiosoitteesi on oikein. Ladattavat PDF-tuotteet löytyvät tilausvahvistukselta latauslinkkeinä. Muista palata maksun jälkeen aina verkkokauppaan ohjeiden mukaisesti, muutoin tilausvahvistus saattaa jäädä tulematta, vaikka maksu olisikin onnistunut. Jos et ole saanut tilausvahvistusta, ota yhteyttä: mimmilamade@gmail.com.
Paperiset ompelukaavat, kankaat ja ompelutarvikkeet lähetetään 1-5 arkipäivän kuluttua tilauksesta. Tilauksia postitellaan lähinnä viikonloppuisin. Poikkeavista toimitusajoista ilmoitetaan erikseen verkkokaupassa ja somessa.
Paperiset ompelukaavat, kankaat ja ompelutarvikkeet toimitetaan Postin pakettina joko XXS-pakettina vastaanottajan postilaatikkoon tai pakettina Postiin, riippuen paketin koosta. Pelkät ompelukaavat toimitetaan pääasiassa XXS-pakettina vastaanottajan postilaatikkoon. Mikäli tilaus sisältää kangasta yli 1 metrin, tilaus toimitetaan Postin pakettina.
Verkkokaupassa lukee toimitustapana postitettaville tuotteille "Kirje", tämä on sekä kirjeille, että paketeille.
Postituksen hinta on 5,90 €.
Tuotteet voi myös noutaa Tampereen Annalasta. Otathan yhteyttä heti tilauksen tehtyäsi noudon sopimiseksi. Valitse tällöin verkkokaupan kassalla toimitustavaksi nouto.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista.
Palautusoikeutta ei ole määrämittaan leikattavilla kankailla, digitaalisilla tuotteilla kuten PDF-kaavoilla/ohjeilla ja myyntilisensseillä. Tilaamalla tiettyyn määrämittaan leikattavan kankaan tai digitaalisia tuotteita, hyväksyt niiden peruutus- ja palautusoikeuden puuttumisen.
Paperisilla kaavoilla, valmiiksi leikatuilla kangaspaloilla ja ompelutarvikkeilla on palautusoikeus. Palautusaika on 14 vuorokautta tuotteiden lähetyspäivämäärästä lukien. Tuotepakkauksen tulee olla avaamaton ja tuotteen käyttämätön sekä alkuperäisessä kunnossa. Asiakas maksaa tilauksen palauttamisesta aiheutuneet kulut. Ota yhteyttä aina ensin, ennen kuin palautat tuotteita.
Jos tuotteessa ilmenee valmistus- tai muu virhe tai asiakkaalle on lähetetty väärä tuote, verkkokauppa vastaa tällöin palautuskuluista. Palautuksesta on kuitenkin sovittava aina etukäteen.
Lunastamaton paketti ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista perimme toimituskustannukset 15 €.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.
Ota yhteyttä: mimmilamade(at)gmail.com